Rei on aloittanut juoksut!

Cinnaberry's Lucifer

Indy

blue merle

A/A
0/0
LTV0
VA0
Silmät: terveet


Indy on perusluonteeltaan rauhallinen, mukautuvainen. Ei alusta tai
ääniarkuuksia. Indy ei ole kovin kiinnostunut toisista koirista eikä
ihmisistä, on silti kohtelias, ei haasta riitaa toisten koirien kanssa.
Melko hiljainen kotona, jonkinverran haukkumista ja juttelua.
Arki on sujuvaa, hotellireissut, kaupunki- ja kahvilareissut onnistuu.
Toki tottunut treenaamaan, joten aktivointia tarvitsee säännöllisesti.
Hihnakäytös kaunis. Pystyy pitämään vapaana.
Työhommissa on hiljaa. Tykkää fyysisyydestä, ei arastele vieraankaan
kanssa leikkimisestä. Saalisviettinen, taistelutahtoakin löytyy. Ei
riistaviettiä. Hyvä ruokahalu, ruokana menee nappulaa ja kaikkia raakoja lihoja. Ei allergioita. Ei iho-ongelmia.

Tottiksessa ja hakutreeneissä palkkautuu lelulla.
Tekniikkatreeneissä kotona käytän nameja , samoin jälkihommissa. Indyn peruskoulutus on vaatinut rajoja ja rakkautta, itsenäisen luonteen ja saalisviettisyyden vuoksi.


Indy nauttii hommista, missä se saa käyttää voimaa ja
vauhtia sekä tehdä myös itsenäisesti töitä. Palkkaleluina tyyny tai
frisbee. Hierojan käsittelyissä ei ole löytynyt puolieroja, normeja työhommista johtuneita kireyksiä.

Harrastukset:
Pk haku: ollaan treenattu pennusta asti. hyvä mokkemotivaatio, uppoaa ja liikkuu hyvin metsässä, haukkuilmaisu aika kivalla mallilla.
Pk jälki: Indy on taitava käyttämään nenää, keppimotivaatio kohdillaan, palkkautuu nameilla , jaksaa tehdä töitä ja keskittyä pitkään.
Esine-etsintä: nostan Indyä tällä hetkellä virittelyksi haukulla,
esineet näytetään ruudussa, Indy lähtee kivalla energialla, tuo esineet käteen.
Tottis: bh kokeessa käytiin kesäkuussa 24, ei saatu tulosta, koska Indy ei ollut vielä valmis. Tottiksessa tällä hetkellä treenataan tunnetilaa seuruun kestoon, Indylle mieluisimpia liikkeitä ovat tottiksen kapulatehtävät, A este ja
hypyt.
Vetolajit: viimetalvena päästiin treenaamaan valjakkohiihtoa. Tässä Indy palkkautuu itsessään vetämisestä.

Meidän touhuja voi seurailla ig: aromi_indyco

Nuuskakairan Äree Irmeli

Rei

tricolour

A/A
0/0
LTV0
VA0
Silmät: distichiasis
MH suoritettu 4.9.2022

BH suoritettu 3.10.2021

NW2, RTK4, TOKO, JK2 ALO1, AGI1

Näyttelyt: H

Geenitestit: MDR1 -/-, CEA-terve, DM N/N

Lisää Reistä