2.8.2013
2 urosta 3 narttua
Isä: A/A 0/0 Ykä urosten sivulla |
Emä: A/A 0/0 Lisää Ronjasta |
![]() |
![]() |
PAIM-T FI SE MVA RTK1 BH Nuuskakairan Marie Antoinette
|
Tiina kertoo: "Maire on elämäni collie osa 2. Jokaisessa päivässä on pieni ripaus draamaa, jännäriä ja suuri annos komediaa. Mairen hymy ja onnellisuus tarttuu ja saa aina hyvälle tuulelle. Maire on niin isännän kuin emännänkin koira ko vain olla ja voi. Yöt se nukkuu meidän välissä ja aina ollaan iho ihoa vasten. Maire harrastaa pk- jälkeä, tokoa, agilityä ja näyttelyitä. Tästä sähikäisestä ei viettejä puutu. Niitä on juuri sopiva annos takaamaan meille odotuksellisen tulevaisuuden." |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
BH TK1 RTK2 Nuuskakairan Nefertiti
Om. Merja Isonikkilä Merja kertoo: "Neffi-ilopilleri, aina iloinen ja reipas, valmiina toimintaan.
Collie, jonka ei ollut tarkoitus jäädä kotiin mutta jäi kuitenkin, kun en raskinutkaan luopua siitä. Ja Viivi-aussiekin oli samaa mieltä.
Neffi on osoittanut jo huomattavaa taipumusta jälkikoiraksi. Peltojälkiä on ajettu ja nenä pysyy alhaalla. Tottiskoulutustakin on aloitettu ja hyvin nopeasti on Neffi tajunnut, mitä olen sille opettanut.
Tuntuu, että Neffi on älykkäin nahka, mitä minulla on tähän mennessä ollut.
Viivi on opettanut Neffille käytöstapoja ja koirankieltä, joten Neffistä on kasvanut sosiaalinen ja hyvin käyttäytyvä ja kohtelias nuori neitonen. Neffi osaa lähestyä lajitovereitaan sopivan kohteliaasti ja kunnioittavasti eikä olekaan saanut vielä ketään ärsyyntymään ja hyökkäämään päälleen. Ja kai se on oma-aloitteisuuden ja älykkyyden merkki myös, että Neffi on ainoa koirani, joka osaa aukoa ovet mennen tullen ja palatessa."
|
![]() |
![]() |
![]() |
1,5 v | 1,5 v | Nouto |
Nuuskakairan Katariina Suuri
|
![]() |
![]() |
![]() |
TK3 Nuuskakairan Maunu Ladonlukko
Om. Varpu Siivonen Varpu kertoo: "Sydi on nimensä veroisesti "Sydänpoika' eli Sydis. Aina aurinkoinen, rakastaa kaikkia ihmisiä ja koiria yli kaiken! Niin peruspositiivinen ja optimistinen koira, kuin vain olla ja voi! Edes joutuminen saksanpaimenkoiran hyökkäyksen kohteeksi ei vienyt sen uskoa siitä, että muut saksanpaimenet varmasti tykkäävät hänestä ja hän niistä! |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Sydi 1,5v © Varpu Siivonen | © Virve Kivelä | Sydi 1,5v © Virve Kivelä | Tunnistusnouto © Virve Kivelä |
Nuuskakairan Wilhelm Valloittaja
Om. Jutta Hartojoki Jutta kertoo: "Kuten laulussa sanotaan, Ukko on kunnon mies. Kahdeksanviikkoisena ensimmäisen kerran kotiin tultuaan, Harrastuksina ovat haku, jälki ja tottistelu ilman kisatavoitteita. Harrastuksissa Ukko on itsenäinen ja rohkea, saalisviettiä ja taisteluhalua löytyy. |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Hakutreeneissä © Kirsi Latvala | Ukko 1v © Jutta Hartojoki | 9kk © Jutta Hartojoki | Jälkitreenit © Jutta Hartojoki |
Yhteiskuvia pentueesta
![]() |
Ykä-isä ja tyttäret Maire ja Neffi |
![]() |
Tyttäret Lyyli, Neffi ja Maire, sekä Ronja-äiti. |
![]() |
Sisarukset Neffi ja Ukko |
![]() |
![]() |
Sisarukset Ukko, Maire ja Neffi | Ykä-isä ja Ronja-äiti |
![]() |
![]() |
Sisarukset Ukko ja Neffi | Sisarukset Neffi ja Lyyli |